Noniin, alotan tätä blogia jo nyt toisen kerran, kirjootin aika helkutinmoisen pitkän runoelman mutta kone kaatu ja kirjotukset hävis taivaan tuuliin siinä samalla. Kiehuttaa. Jos tää mun missioni on yhtä suopee niin tavotepainossa ei olla koskaan.

Alotan nyt lyhyesti, koska edelleen sapettaa sen tekstin häviäminen. Taustoja kerron jonkun verran, myöhemmin lisää mitä tulee mieleen.

Olen siis aina ollut normaalipainoinen tyttönen (26v tyttönen?!) enkä ole koskaan joutunut miettimään syömisiä, liikuntoja, kaloreita tai niiden polttamista. Pituutta on huimat 162cm (neuvolassa mitattu 2kk sitten, oon kutistunut sentin, mä meen jo kasaankin!!) ja paino tällä hetkellä 64,5kg. Tavote olis päästä takasin sinne 54-55kg:n mikä siis on aina ollut, ennen muksuja. Ekasta raskauskiloja ropisi mukavat 25kg, ja laitokselta tulon jälkeen aloin tihrustamaan peilistä tarkemmin että mitä näkyy kun omat farkut ei menny polvia pitemmälle jalkaan. Sillon heräsin tähän todellisuuteen, jumalauta sehän voi iskee mullekin! Ja on iskeny jo!! Alko ankara laihdutus, ja neljän kuukauden päästä olinkin lähtöpainossa. Pari kuukautta siitä eteenpäin, vaaka näytti 47kg, enkä ollut enää varma koska homma oli livennyt sairauden puolelle. Lääkäriinhän siitä mentiin, omin voimin nousin siitä helvetistä koska muhun ei toimi "mee ammattiauttajalle, puhuminen auttaa". Joo ei auta. Ahdistaa lisää. Mutta ylös päästiin ja painokin nousi takasin niihin normaaleihin lukemiin ja niissä kiikuttiin tasasesti, kunnes toka ilmotti tulostaan. Ahdistus. Neuvolassa joutuu käymään vaa'alla! Onneks se ei ihan ensimmäinen ajatus ollut, mutta sanotaan ekojen 10 ajatuksen joukossa. Mihkäs se seepra raidoistaan pääsis.. Kerran sairas, aina sairas, lievemmin nykyään vaan. 

Noo, sittenhän iski tarmo että nyt en haali niitä kiloja niinkun ekassa, syön hyvin ja terveellisesti, herkuttelen kohtuudella ja käyn lenkillä. Kaikki toteutu joo, paitsi se etten haali kiloja. +20kg,  W T F ?!?? No ei auta itku markkinoilla. 4,5kg jäi laitokselle ja nyt 2,5kk synnytyksestä painoo on lähteny kotiintulopäivästä se 6kg. Ihan ok, lisää vaan... 

Nyt en lähde siihen missä sairaus nostaa päätään. En kirjaa ylös joka helkutin suupalaa, mutta lenkeillä on sykemittari mukana ja kalorikulutuksen katon tarkkaan. Siitä on jäänyt neuroosi edelleen, pakko. Pakko mikä pakko. Ikävä kyllä muistan edelleen hyvinkin tarkasti paljonko kaloreita mikäkin sisältää, ja kai sitä alitajusesti edelleen laskee niitä. Välissä oli kausi kun en muistanut että jotakin sellasta on olemassa, kun kalorit. 

Aion siis herätellä henkiin vanhan juoksuharrastukseni, muutamaan otteeseen olen jo käynyt palauttamassa mieleen miltä se tuntuukaan. Helvetiltä, ihan hirveeltä. Kunto on niin huono nykyään.. 

Mutta motivaatioo on, ja paljon. Tästä on hyvä "alottaa", vaikka tuntuu että tää on vaan takapakkia ja joudun alottamaan kaiken alusta. Toivottavasti en kuitenkaan ihan kaikkea...